Jussi Kinnunen kitaran kanssa värikkäässä huoneessa

Vieraskynä: Kuka välittää muusikosta? -Huumeidenvälittäjä?

Laitoin otsikoksi hiukan raflaavan nimen, vaikka toisaalta muusikkona näinä korona-aikoina välillä vahvasti tuntuu siltä, että meistä muusikoista ei välitä kukaan, paitsi se kuviteltu huumeidenvälittäjä. Muusikon ammattiin liittyy monia päihteiden käytölle altistavia tekijöitä, joskaan se ei tarkoita, että kaikilla olisi ongelmia päihteiden kanssa. Paineet, häpeä, ympäristö, tai selvittämättömät traumat voivat altistaa päihteiden käytölle, mutta toisaalta musiikki voi toimia myös tukena haasteellisissa tunteissa ja tilanteissa.

On paljon myyttejä ja uskomuksia siitä kuinka paljon ja mitä huumeita muusikot käyttävät. Lasken tässä myös alkoholin huumeeksi jota se on, vaikka se on kollektiivisesti, yhteisellä sanattomalla sopimuksella häivytetty ulos ns huumeiden joukosta.
Sehän on vain meidän yhteiskunnassamme laillistettu huumaava-aine. Mielenkiintoista on myös se, että itseasiassa mistä aineen hankit niin sen mukaan aine luokitellaan esimerkiksi lääkkeeksi tai huumeeksi. Jos ostat pillerin kadulta, niin muutut kriminaaliksi, mutta jos haet saman aineen lääkäriltä, niin huume onkin muuttunut lääkkeeksi. Jännää eikö totta?

Muusikon ammatissa on riskejä, paineita ja haavoittuvuuksia, jotka altistavat sairastua päihderiippuvuuteen. Australialaisen filosofian tohtori Paul Saintilan tutkimuksen mukaan niitä ovat mm vaatimukset olla luova ja omaperäinen, suorituskykyyn liittyvät vaatimukset, menestymiseen tai menestymättömyyteen liittyvät odotukset, esiintymispaikkojen päihdemyönteinen ilmapiiri, kulttuurinen oppiminen ns hiljainen tieto, identiteettikysymysten käsittely, julkinen minä/ yksityinen minä.

Keikkamuusikon työpaikka on usein ravintolassa, jossa ihmiset ovat enemmän tai vähemmän humaltuneita. Muistan kun aikoinaan soitin Freud, Marx, Engels, Jung nimisessä orkesterissa ja ohjelmistomme koostui hyvin paljon ns juomalauluista. Eräässä haastattelussa toimittaja kysyi minulta, minkälaisista ihmisistä yleisömme koostuu? muistan vastanneeni silloin että ” humalaisista”. Se oli hyvin totta kyseisen orkesterin kohdalla. Kuinka paljon yleisön koostumus sitten vaikuttaa itse soittajan päihteidenkäyttöön? vai vaikuttaako mitenkään ja saisiko se vaikuttaa, jos vaikuttaa?

Musiikkibisnes tuntuu joskus häpeän kyllästämältä. On kilpailuja, listoja, palkintoja, joissa vain ykkösille ja voittajille on tarjolla palkintoja. Kakkosia ja kolmosia ei muista kukaan ja varsinkaan mappi Ö:öhön ei halua kuulua kukaan. Yksinkertainen ja armoton totuus on, että vaikka olisit kuinka hyvä soittaja niin se ei takaa menestymistä musiikkibisneksessä. Mutta menestyminen tai menestymättömyys vaikuttaa itsetuntoon ja itsearvostukseen. Joskus näitä kolhuja sitten lääkitään päihteillä.

Kuinka muusikko tai artisti säilyttää kosketuksen todelliseen itseyteensä silloin kun ns rauta on kuumaa ja sitä taotaan ahkerasti. Media kirjoittaa artistista paljon ja haaskalehdet sekä some ovat julmia tänä päivänä. Kaikki on kuvattu ja äänitetty. Olet hetkessä tubessa, jos sattuu jotain mokaamaan. Julkiseen häpeäpaaluun nostetaan hyvin vikkelästi, jos se vaan tuo klikkauksia.
Miten häpeäpaalusta tullaan alas? Koska yleisö antaa anteeksi? Tulee mieleen eräs iskelmälaulaja, jonka keikat loppuivat kuin seinään, kun hän jäi huumeiden käyttörikoksesta kiinni.

Hiljainentieto tai kulttuurinen oppiminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että päihdeterapeutin näkökulmasta katsottuna eri musiikkityyleihin näyttäisivät liittyvän eri huumeet. Siihen luultavasti vaikuttavat eri musiikkityylien esikuvat. Jazz musiikissa mm Charlie Parker joka oli opiaatti-riippuvainen, Rock-musiikissa vaikkapa Aerosmith jossa oli useita alkoholisteja ja narkomaaneja, kirjoitin ”oli” koska koko bändi on tietääkseni raitistunut jo aikaa sitten. Räp/ hiphop skenessä menestymisen symbolina on pidetty kokaiinin käyttöä. Liekkö tämä sitä mallioppimista?

Muusikon ammatissa on päihteille altistavia tekijöitä, mutta se tarkoittaa vain ”altistavia”. Suurimmalla osalla muusikoista ei ole mitään ongelmia päihteiden kanssa.

Musiikki itsessään on ainakin minulle ollut hengenpelastaja monta kertaa elämäni aikana. Se on yksi niitä harvoja asioita elämässä, josta voin sanoa, ”se ei petä koskaan”. Voin aina turvautua musiikkiin, se lohduttaa, auttaa purkamaan patoutumia. Musiikki saa tuntemaan itseni onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Koen syvää yhteyttä muihin ihmisiin musiikin välityksellä. Bändissä soittaminen on parasta ryhmätyötä mitä minä olen kokenut. Bändisoitto on todella opettanut kuuntelemaan muita ja ottamaan muut huomioon omassa tekemisisessä. Mutta musiikkia ei ole olemassa ilman muusikoita ja säveltäjiä, jotka sen herkun keksivät ja toteuttavat.

Palaan lopuksi otsikkoon, jossa kysyin välittääkö muusikoista kukaan muu kuin huumeidenvälittäjä? Toivoisin, että kun koronashow on ohi niin tulisit paikanpäälle keikalle ja näyttäisit näin meillekin musiikkityöläisille että sinä välität!. Kiitos ja hyvää tätä päivää!

– Jussi Kinnunen

Kirjoittaja on muusikko, säveltäjä, päihde-, sekä seksuaaliterapeutti.
Jussin saa päihde-, tai seksuaaliongelmissa kiinni www.bmklinikka.fi ja toivottavasti näkemään pääsee tulevana kesänä mm hassisenkoneessa tai Jussi Kinnunen & Sydänenergiaa keikoilla.