Tarina: Raha ei haise

Muistan elävästi sen joulukuisen päivän, kun vapauduin Helsingin vankilasta viimeisen kerran. Vuosi oli 1986.
Samaisena päivänä laskettiin liikkeelle tuhannen markan seteli.
Sitä en muista, liputettiinko silloin. Olisi ainakin pitänyt.
Tonnin rahan etupuolella hymyili monalisamaisesti pohjalainen pappi, Antti Chydenius. Toisella puolella taas komeili uljas Kustaanmiekka.

Kukaan ei ollut vastassa, kun aamulla Sörkän portti perässäni suljettiin. Se oli oma toiveeni. Kaiken oli muututtava ja muutos koski myös kaveripiiriäni. On järjetöntä toimia samalla tavalla ja odottaa eri lopputulosta.

Tuohon aikaan vankityöstä saatavasta rahasta pidätettiin kolmasosa vapautumista varten. Puhuttiin pakkosäästöistä.
Tililleni oli kertynyt kuusi tuhatta markkaa, jotka kävin nostamassa postista heti sen auettua.
Kuusi chydeniusta taskussa, päätin huuhtaista vankilan pölyt kurkustani Makkaratalon toisen kerroksen ravintolassa. Vuosia sitten minulla oli käynyt siellä flaksi.
Vatsa oli jännityksestä löysällä. Kiiruhdin vessaan, istahdin emalille ja aukaisin pommiluukut. Setelinivaska tipahti taskustani, sekin pönttöön loiskahtaen.
Noukin nipun, huuhtaisin hanan alla. Kaikki taas hyvin.
Ravintola oli sinkkunaisista kuiva, joten viittilöin hovimestarilta laskun. En halunnut humaltuakaan. Kyyppari karjahti kostea rahani kourassaan: ”Henkilökunta! Tulkaa tänne!” .

Yhdessä he kaikki sitten huokaillen ihastelivat ensimmäistä näkemäänsä tuhannen markan seteliä. Olihan se kaunis. Suuriarvoiset setelit ovat.

Hei kaikki! Minä olen eläkeikää lähellä oleva mieshenkilö Helsingin Vanhastakaupungista. Olen vielä työelämässä, Vihreällä Keitaalla kokemusasiantuntijana.
Teen teatteria mm. Porttiteatterissa. Harrastan lisäksi lukemista, shakkia ja ulkoilua collievanhukseni Delin kanssa. Kirjoitan ja sitä teen monista syistä. Kirjoittaminen on hauskaa!

Heikki Hesssu Eloranta

Kulttuurikongin tarkoitus on vähentää vankeihin ja rikostaustaisiin ihmisiin kohdistuvia negatiivisia asenteita, stigmaa ja eriarvoisuutta. Vankilaan joutuminen on dramaattinen ja leimaava tapahtuma myös läheisille ja sosiaalinen stigma ulottuu rangaistusta kärsivää yksilöä pidemmälle. Näillä kirjoituksilla annamme tälle ihmisryhmälle uuden äänen ja mahdollisuuden päästä muuttamaan keskustelua viestinnän ja taiteen kautta.