Roson Aleksi ja Harri studiolaitteiden edessä

Tälläst tänää – verkkobiisileirin opit

Viime viikolla päättyi Helsinkiläisille nuorille aikuisille suunnattu biisileiri Kick-off, jonka Kukunori toteutti Suomen kulttuurirahaston tuella yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Matka ideasta toteutuneeseen leiriin tuntuu nyt jälkikäteen lyhyeltä, sillä kulttuurirahaston hakemus jätettiin vain lähes tarkalleen vuosi sitten syksyllä 2019. Olin mukana jo leirihankkeen suunnitteluvaiheessa (yhdessä Sampo Riskilän ja Riitta Huttusen kanssa) jolloin projektin koko nimi ”Kick-off -biisileiri verkossa” oli kuin enne tulevasta, vaikkei silloin tiedetty koronaviruksesta vielä mitään. Syyt suurimmaksi osaksi etänä toteutetun leirin verkkopohjaisuuteen olivat paitsi etätyöskentelymallin kokeilemisessa mahdollista valtakunnallista sovellusta silmälläpitäen myös tarpeessa tavoittaa verkon kautta nuoria, joille kynnys etäosallistumiseen saattaisi olla fyysistä tapaamista matalampi.

Kun alustavia suunnitelmia tehtiin, oli koko senhetkinen työryhmä vielä töissä päättymäisillään olevassa Mental Beauty Records -hankkeessa. Taustalla oli tieto siitä, että musiikin kautta identiteettiänsä rakentavia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja tarvetta tavoitteelliselle toiminnalle on. Musiikin ammattilaisina koimme olevamme oikea taho jo ennalta hieman kokemusta musiikin tekemisestä omaavien osallistujien ohjaamiseen. Suunnitelmissa oli siis edellyttää hakijoilta aiempaa kokemusta musiikin tekemisestä vaikkakin lopullinen tavoitteiden muotoilu päätettiin tehdä vasta hakemuksiin tutustumisen jälkeen.

Apurahan varmistumisen jälkeen vuonna 2020 alkoi konkreettisempi suunnittelutyö. Alkuperäinen työryhmä oli taas kasassa Kukunorin uudessa Roso-tuotanto -hankkeessa ja sai vahvistuksekseen niin ikään Roso-tuotantoon työllistyneen rap-asiantuntija Aleksi Lemolan, jonka kanssa otimme päävastuun projektin käytännön toteutuksesta. Aleksilla oli jo ennalta pitkä kokemus rap-musiikin tuotannosta ja työpajojen vetämisestä. Itse olen taas toisaalta koulutettu musiikkipedagogi (MuM) ja toisaalta musiikkialan yrittäjä. Olen työllistänyt itseni sekä tuottaja-äänittäjänä että freelance-muusikkona erikoisalueenani afroamerikkalaisen musiikin rytmiikka. Niinpä sekä oman taustamme, että leirin kohderyhmän perusteella päätettiin tehtiin tyylillinen rajaus; osallistujilta edellytettiin kokemusta nimenomaan rap/hiphop-musiikin tekemisestä.

Tavoitteellisuus ja rentous tekemisen taustalla

Potentiaalisten hakijoiden tekeminen tietoisiksi leiristä oli kaupungin työntekijöiden vastuulla meidän toimittaessamme selkeän ja innostavan tiedotemateriaalin. Kirjallisen tiedotteen lisäksi teimme videon, jolla me leirin vetäjät – studiolaitteet taustanamme – toivotimme hakijat tervetulleiksi musantekoon varsin epämuodolliseen sävyyn. Leirin modus operandi olikin juuri vuorovaikutustilanteiden epämuodollisuus, mutta toisaalta tavoitteellinen ja melko strukturoitu tekeminen.

Olen itse intohimoinen kontekstin aitouden vaalija – mielestäni paras tapa varmistaa, että oikeat asiat tulevat käsitellyiksi on tehdä asioita oikeasti.

Tämän leirin kohdalla se tarkoitti sitä, että tavoitteeksi jokaisen osallistujan kohdalla asetettiin oma julkaisu maailmanlaajuisissa suoratoistopalveluissa ja valmius jatkaa musiikin tuottamista ja julkaisemista itsenäisesti leirin päätyttyä. Tiesimme, että tavoite oli kunnianhimoinen, mutta inspiroiva. Syteen tai saveen! Uskalluksemme perustui tietoon siitä, että pystyisimme tarpeen mukaan ottamaan koppia prosessista missä tahansa määrin, kunhan vain osallistujalla on halu osallistua.

Lähdimme suunnittelemaan kokonaisuutta tästä päätepisteestä taaksepäin kelaten ja etsimme keinoja, jotka mahdollistaisivat osallistujien nopeutetun musiikillisen ja prosessinhallinnallisen kasvun. Leirin pituudeksi päätettiin kymmenen viikkoa, joista ensimmäiset kahdeksan olisivat intensiivijaksoa 3-4 kertaa viikossa tapahtuvine tapaamisineen ja viimeiset kaksi jälkihoitoa; aikaa jolloin ohjaajat ovat edelleen tavoitettavissa verkossa samalla kun viestikapula siirrettäisiin pikkuhiljaa kokonaan nuorille.

Etäosallistuminen tuo joustavuutta

Viikottaisista tapaamisista vain yksi tulisi olemaan fyysinen ja muut tapahtuisivat verkossa zoom-etäyhteyspalvelun kautta. Tämän lisäksi whatsapp-keskusteluryhmä olisi aina auki. Stimuloiva ja orientoiva sisältö – kuten kirjoituspajat ja artistivierailut – sijoitettiin leirin alkupuolelle, kun taas suurennuslasi ja analyysi-aivot kaivettiin esiin vasta puolivälin jälkeen.

Artistivierailut ja Backfront Management -firman Perttu Sutisen kanssa yhteistyössä toteutetut julkaisuun ja promootioon keskittyneet keskustelut hoidettiin kokonaan etäyhteyksien avulla. Artistien houkutteleminen etäsessioihin oli melko helppoa; kokoukseen saattoi ottaa osaa kotisohvalta, ryhmä oli pieni, sessioita ei tallennettu tai muutoin jaettu eteenpäin ja vuorovaikutuksen tyyli oli epämuodollinen. Niinpä palkkioksi parin tunnin tapaamisesta riitti varsin maltillinen summa eikä budjetti keikahtanut artistivierailuista mihinkään suuntaan. Keskusteluja ei myöskään rajattu mihinkään tiettyyn aihepiiriin vaan nuoret saivat esittää mitä tahansa kysymyksiä alan tekijöille, jotka kaikki yllättivät meidät positiivisesti empaattisuudellaan ja kannustavalla otteellaan.

Yhteistyössä kaupungin kanssa

Yksi leirin sekundääritavoitteista oli ohjata nuoria kotikaupunkinsa julkisten palveluiden käyttäjiksi ja osittain tästä syystä lauantaisin klo 12-16 tapahtuneiden fyysisten työpajojen tapahtumapaikaksi valittiin keskustakirjasto Oodin uutuuttaan hohtavat äänitysstudiot. Alkuperäinen tavoite oli mahdollistaa nuorten itsenäinen työskentely Oodissa, mutta jo pikainen ennakkotutustuminen kirjaston äänittämöihin paljasti, ettei niitä oltu suunniteltu kokemattomien käyttöön. Studion perustoiminnot olivat niin monen mutkan, kytkentäpaneelin ja valikon takana, ettei leirin puitteissa tulisi olemaan mahdollista kouluttaa osallistujia sen käyttöön. Mainittakoon kuitenkin tässä että kirjaston henkilökunta oli äärimmäisen avuliasta ja studiot on sittemmin järjestelty uudelleen.

Olimme onneksi joka tapauksessa päättäneet että nuorten tulee leirin jälkeen pystyä itsenäiseen äänityöskentelyyn kotonaan ja tämän tavoitteen toteuttamiseksi neuvottelimme kaupungin hankkimaan jokaiselle noin kolmesataa euroa maksavan kotiäänityspaketin mikrofoneineen, kuulokkeineen ynnä muine varusteineen. Äänitysohjelmistoksi valittiin laitteiden mukana tullut kevytversio kirjastonkin tietokoneista löytyvästä Ableton Live -ohjelmasta. Kevytversiosta puuttuivat edistyneet ominaisuudet, mutta olennaista oli, että ohjelma sinänsä on myös alan ammattilaisten käyttämä. Osallistujat käyttivät siis kotonaan samaa ohjelmistoa, jota näkivät meidän käyttävän joka lauantai kirjastossa. Osa studiotyöskentelystä hoidettiin siis meidän toimestamme ja osan osallistujat hoitivat itsenäisesti kotonaan meidän neuvoessamme etäyhteyksin.

Musiikin teko ja vastuunotto toiminnan keskiössä

Leirille valikoitui lopulta kuusi aidosti tekemisestä kiinnostunutta nuorta. Aloitimme prosessin tapaamalla jokaisen osallistujan lounaalla tai kahvilla heidän omassa ympäristössään – omilla ’huudeillaan’ – niitä näitä jutellen ja samalla heidän toiveitaan ja pelkojaan luodaten. Lähes kokonaan yhden päivän aikana toteutettu pikaruoka/pizza/kahvila-kierros jätti meille paitsi järkyttävän ähkyn myös selvemmän käsityksen lähtöpisteestä, jolloin kartalle oli helpompi piirtää kulkukelpoinen reitti.

Matka jatkui ensimmäiseen fyysiseen yhteistapaamiseen, jossa suurta luottamusta osoittaen jaoimme
heti alkuun laitepaketit osallistujille. Tapaamiset lauantaisin ’oikeassa’ studiossa antoivat leirille paitsi rakennetta myös kohottivat meidät hieman arjen yläpuolelle; studiossa käynti ei ollut kenellekään leiriläiselle jokapäiväistä vaan paikassa oli vielä jäljellä sitä musiikin pyhätön magiaa, johon me ohjaajatkin pystymme yhä samaistumaan.

Viikottaisista etätapaamisista varattiin aluksi yksi pelkkään tekniseen tukeen, yksi artisti- ja ammattilaisvierailuihin ja yksi yhteisiin kuuntelusessioihin, joissa nuorten oli tarkoitus esitellä biisiaihioitaan toisilleen. Teimme heti alussa selväksi että olemme kaikki samassa veneessä ja annamme toisillemme rakentavaa palautetta. Ideana oli, että nuoret – jotka luonnostaan ovat toistensa taiteen kohderyhmää – olisivat turvallinen ensimmäinen koeyleisö toisilleen. Ennen kiersi kitara nuotion ympärillä, nyt kiersi mp3-tiedoston jakovuoro. Aluksi palautteen antaminen ja tekninen tuki olivat lähes täysin ohjaajien vastuulla, mutta pikkuhiljaa leirin osanottajat alkoivat neuvoa toisiaan.

Alkuleirin artistitapaamisten ja kirjoitusharjoitusten jälkeen koko biisintekoprosessi inspiraatiosta julkaisuun asti käytiin läpi ensin yhteisbiisin eli posse trackin avulla (ohessa) johon jokainen osallistuja kirjoitti oman säkeensä. Tämän jälkeen jokainen leiriläinen sai hieman kahdenkeskistä huomiota ohjaajilta ja sama prosessi julkaisua lukuunottamatta käytiin läpi jokaisen oman biisin kanssa. Henkilökohtaisten biisien julkaisun suhteen valittiin ”älä anna kalaa vaan opeta kalastamaan” -linja ja leiriläisille näytettiin yhteisbiisiä käyttäen kuinka julkaisu internetin suoratoistopalveluissa tehdään.

Leiri on luokiteltava onnistumiseksi ja miettiessäni syitä tulevat mieleeni seuraavat kuusi asiaa:

  1. ryhmä oli ratkaisevilla alueilla homogeeninen,
  2. projektin taloudellinen resursointi oli kunnossa,
  3. ryhmä oli turvallisesti eristetty ulko-maailmasta,
  4. musiikkityyli ja kurssin tavoitteet oli rajattu selkeästi,
  5. projektin tavoite oli konkreettinen ja innostava,
  6. leirin konteksti pidettiin aitona ja ohjaajat tiesivät mitä tekivät.

Kiitän tästä kokemuksesta koko muuta työryhmää sekä Kukunoria. Aion pitää nämä opit mielessäni tulevia projekteja suunnitellessani ja toivotan onnea, jaksamista ja inspiraatiota tulevaan vuoteen kaikille!

Harri Kentala
äänituotannon ohjaaja
Roso-tuotanto Kukunori ry

Kuuntele leiriläisten yhteisbiisi tästä: