Kulttuuripajatoimintaa 10 vuotta! – Onnea! Hurraa! Bravo! Eläköön!

Reilut yksitoista vuotta sitten alkoi Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittama kolmivuotinen kehittämishanke ELVIS. Hankkeen tavoitteena oli kehittää uusi toimintamalli, jossa vahvistetaan nuoren aikuisen mielenterveyskuntoutujan toimintakykyä ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Toimintamalli kehitettiin ja se on osoittautunut toimivaksi ja moneen taipuvaksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on tällä toimintamallillakin. Ohjattu toiminnallinen vertaistukimalli eli GFP-malli (Guided Functional Peer Support model) kulkee tänä päivänä ehkä yleisimmin nimellä kulttuuripajamalli.

Kulttuuripajat ovat kohtaamispaikkoja, joissa ihmiset voivat kohdata toisia samoista asioista kiinnostuneita mielekkään tekemisen äärellä. Niissä koulutetaan vertaisohjaajia, jotka ohjaavat ryhmiä toisille samasta toiminnasta kiinnostuneille. Vertaisohjaajat saavat ammattilaisilta tarvitsemansa tuen ja ohjauksen vertaistoimintaan, sen suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen.

Kymmenen vuotta on vierähtänyt siitä, kun ihka ensimmäinen kulttuuripaja ELVIS avasi ovensa Helsingissä kesän kynnyksellä, juuri näihin aikoihin – pääskysten lennellessä taivaalla, koivujen ollessa lempeässä vihreyden viitassa, koululaisten jäädessä lomalaitumille. Toiminta oli suunnattu erityisesti nuorille aikuisille, joilla oli mielenterveyden haasteita.

Paljon on vettä virrannut, sateita satanut, tuuli tuullut, aurinko paistellut, kiviäkin vierinyt (välillä vähän sammaloitumaankin pyrkien, mutta ei sitten kuitenkaan)! Kulttuuripajoja on syntynyt kuin sieniä sateella ja ne jatkavat elämäänsä, ajan mukaisesti muotoutuen, kulloisenkin toimintaympäristönsä haasteisiin sopeutuen. Ensimmäinen kulttuuripaja ELVISkin on yhä toiminnassa, porskuttaa ja voi hyvin. Toimintamallin mukaista toimintaa järjestetään Suomen lisäksi myös ainakin Ruotsissa.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Kulttuuripajojen keskiössä ovat edelleen samat asiat kuin kymmenen vuotta sittenkin; vapaaehtoisuus, vertaisuus, toiminnallisuus, osallistaminen, voimavarakeskeisyys ja yhteisöllisyys. Nuoret aikuiset ovat yhä toiminnan pääasiallinen kohderyhmä.

Tarvetta toisenlaisillekin rajauksille on ja kokeilukulttuurin keinoin niitäkin on lähdetty työstämään. Tänä päivänä ei niinkään rummuteta mielenterveysproblematiikkaa – vaan kaikkein merkityksellisimmäksi nähdään ihmisen kokonaishyvinvoinnin parantaminen, sekä ehkäisevä päihde- ja mielenterveystyö. Usein myös tarkasti määriteltyihin ikärajoihin on toivottu muutosta. On toivottu toimintaa erityisesti myös “yli-ikäisille” (eli yli 35-vuotiaille) ja senioreille. Väestön ikääntyessä nämä ovat luonnollisia toiveita.

Perinteitä kunnioitetaan kaikissa kulttuuripajatoimintaa hyödyntävissä tahoissa siinä, että vertaisuutta painotetaan nimenomaan vertaisuuden kokemuksellisuudella yhteisen mielekkään toiminnan kautta – ei samankaltaisten ongelmien tai haasteiden kautta.

Muisteloiden äärellä

Meitä oli kolme idealistia, jotka starttasivat ELVIS-hankkeessa (v. 2009-11), hankeidean isäksi – syystäkin! – tituleerattu Markus Raivio ja musiikkiterapeuttikollegansa Teppo Tolvanen, sekä allekirjoittanut, joka jätin toimintaterapeutin “eläkevirkani” HUSilla ja lähdin seikkailuun (niin koin toimivani, joskin jälkeen päin voi naurahtaen todeta, että eläkevirkojen varmuutta ei liene missään enää tänä päivänä). Hankkeen emo-organisaationa toimi Niemikotisäätiö ja toimintaa tuki Raha-automaattiyhdistys (RAY). Hieman nikotellen hyväksyimme viralliset nimikkeemme, jotka olivat hyvin perinteiset “vastaava ohjaaja” ja “ohjaajat”. Työtämme teimme kuitenkin ilman kummempia titteleitä, vaan olimme Markus, Teppo ja Heidi.

Lähtöajatuksina ja -kysymyksinä olivat mm: Miksi ihmisten omaa osaamista, valmiuksia, kykyjä, taitoja ei valjastettaisi paremmin käyttöön kuntoutuksessa? Vaikka mieli on järkkynyt, silti on monta toimintakyvyn osa-aluetta, jotka toimivat. Voisiko voimavaroihin keskittyminen johtaa muihinkin hyviin juttuihin, vaikka kohtaamiseen toisen samasta asiasta kiinnostuneen kanssa ja tukiverkostojen vahvistumiseen, ystävien löytämiseen, yksinäisyyden karkottamiseen? Jospa tekisimme yhdessä asioita, joista elämän merkityksellisyys ja mielekkyys syntyy? Jospa ihmistä eteenpäin puskeva yhteys voikin löytyä sitä kautta, toiminta vuorovaikutuksemme kielenä? Tarvitseeko aina edes puhua? Jospa laulamme, soitamme, maalaamme, pelaamme pelejä, tanssimme, kirjoitamme, liikumme, kokkailemme ja teemme mitä ikinä keksimmekään? Saahan kuntoutuminen olla hauskaa?

Alkuun, vuonna 2009, kiersimme psykiatrian poliklinikoita ja kerroimme alkavasta toiminnasta, vaikka eihän kukaan vielä edes tiennyt mitä kaikkea onkaan alkamassa! Kiinnostus oli valtaisaa. Mukaan intoutui ihmisiä, joille järjestettiin universumin ensimmäinen vertaisohjaajakoulutus – siitäkin on jo 11 vuotta! Hieno porukka oli kasassa. Porukka, josta jokaisella oli jokin itseään inspiroiva toiminta, jota haluaisi intohimoisesti tutkia yhdessä muiden samanmielisten kanssa – jakaen osaamistaan ja oppien yhdessä lisää.

Ensimmäistä vertaisohjaajakoulutusta kanssamme oli järjestämässä Mielenterveyden Keskusliitto. Vertaisohjaajakoulutuksen sisältöön innoitusta saimme myös mm Mannerheimin Lastensuojeluliiton tukioppilastoiminnasta. Ensimmäisten vertaisohjaajien valmistumisen myötä alkoi toiminnan sisältökin muotoutua. Löysimme myös tilan, kotipesän. Maalasimme porukalla seiniä, jotkut olivat mukana rakentamassa studiota toimintakeskus Hapessa, treenailtiin ryhmien ohjaamista Harjun nuorisotalolla. Loimme yhteisöä yhdessä yhteiseen suuntaan, luoden verkostoja yhteistyökumppanien kanssa.

“Vähemmän puhetta – enemmän tekoja!”

Alusta alkaen toiminnassa oli keskeistä tekemisen meininki, jokainen teki kaikkea, ketään ei jätetty syrjään. Vaikka hankkeen kohderyhmissä oli jossain erikseen mainittuna “ensipsykoosiin sairastuneet”, on todettava, että koska yksi tärkeimmistä asioista oli, että olemme “diagnoosivapaa vyöhyke”, emme mukaan tulevien nuorten aikuisten suhteen alkaneet karsia ketään millään diagnoosilla tai diagnoositta mukaan haluavaa nuorta. “Vähemmän puhetta, enemmän tekoja” oli iskulause, jota pidimme yhtenä mottonamme.

Siihen aikaan ei käytetty vielä nykyistä trendisanaa “yhteiskehittäminen”, eikä myöskään ollut “toipumisorientaatiota” eikä “palvelumuotoilua”. Lähdimme liikkeelle siitä, että kehitetään toimintaa kuunnellen heitä, joita varten toimintaa rakennetaan ja luodaan. Olimme käyttäjälähtöisiä ennen käyttäjälähtöisyyden termin olemassaoloa. Ajatuksena oli startata vertaisohjaajien kiinnostuksen kohteisiin ja taitoihin perustuvia toiminnallisia ryhmiä, ja tukea heitä tarpeen mukaan, ei liikaa “sorkkien”.

Koska ryhmän on tarkoitus olla muutakin kuin vertaisohjaajan omat ideat, painotettiin myös sitä, että toiminnan myötä suunta valikoituu hyvinkin paljon ryhmään osallistuvien nuorten toiveiden mukaiseksi. Yhteiskehittämisen ajatus oli ikään kuin sen ajan hengen mukaista. “Fasilitointia” tehtiin laittamalla haasteet hattuun ja pähkäilemällä yhdessä tuumin, kuinka jokaisen haasteen kollektiivisen viisauden voimin voitamme.

Kuuntelimme myös heitä, jotka lähettivät toimintaan nuoria asiakkaitaan – millaisia palveluja ammattilaisten mielestä pitäisi kehittää lisää, mikä palvelisi psykiatrisen sairaanhoidon ja kuntoutuksen näkökulmasta parhaiten?

Palvelua kehitettiin kuitenkin kuunnellen painokkaimmin nuorten ja vertaisohjaajien ääntä. Jostain kumman syystä siivousryhmiä ei kukaan koskaan halunnut, mutta kun teemana oli esimerkiksi Halloween-bileiden järkkäys, olivat kaikki kynnelle kykenevät mielellään myös siivoamassa tilaa talkoilla. Itsestä huolehtimisen taitoja tuli harjaannutettua, kun bändiin lähtiessä kävi suihkussa, jotta pienessä bändikopissa jaksaisi paremmin soittaa rumpuja ja suoltaa kitarasooloja. Kynnys lähteä kotoa muiden pariin mataloitui, kun porkkanana oli oikeasti itseä motivoiva toiminta – ja toiminnan sisältöön pääsi itse vaikuttamaan. Sellaisiahan me ihmiset olemme. Suurin osa.

“ELVIS elää – hyvässä Hapessa!”

Yhteistyökumppanina Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus oli oivallinen; ajatus siitä, että emme eristäydy omiin nurkkiimme, vaan menemme sinne, missä muutkin nuoret ovat. Harjun nuorisotalon ja toimintakeskus Hapen ansiokasta ja monipuolista nuoriso-ja kansalaistoimintaa ei voi kylliksi kiittää – kulttuuripajatoiminta sai nousta hienoon kiitoon juuri näiden toimijoiden suosiollisella yhteistyöllä. Kummankin talon kohtalo on sittemmin ollut kova – Happi jouduttiin sulkemaan ja toiminnat hajauttamaan kiireellä. Harjun nuorisotalo on toistaiseksi pois käytöstä remontin vuoksi, eikä varmuutta jatkosta ole. Tässä kohdin esitänkin vahvan mielipiteeni Harjun nuorisotalon säilyttämisen puolesta. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos jokin toimii, sitä ei kannata muuttaa – vaan vahvistaa ja antaa uutta virtaa kehittämisen mahdollistamiseksi. Harjun nuorisotalon toiminta on ollut yksi nuoriso- ja kansalaistoiminnan merkityksellisimmistä mestoista – toivottavasti se saa meneillään olevan remontin myötä entistä ehommat mahdollisuudet jatkaa mainioita työtään mestarillisten työntekijöidensä kanssa.

Kulttuuripaja ELVIKSEN hankevuosien jälkeen kehitettiin mm läheisten kanssa toteutettavaa toimintaa. Omaiset mielenterveystyön tukena Uudenmaan yhdistyksen Omais-ELVIS-hankkeen projektipäällikkönä tuolloin työskennellyt Rauni Koikkalainen kehitteli mm jameja, joihin virtasi nuorten aikuisten ja vertaisohjaajien lisäksi heidän ystäviään, läheisiään ja tuttujaan. Nyyttikestimeiningillä järjestetyt kohtaamiset olivat menestys silloin – ja niitä järjestetään menestyksekkäästi joillain kulttuuripajoilla edelleen. Musajamien jatkoksi on kehittyneet mm runojamit.

Jatkoja jalostellaan, säätöä piisaa

Samoja elementtejä kuin edellä on kuvattu, on kymmenen vuoden kuluessa toteuttanut moni muukin kulttuuripaja. Ja tehnyt monta asiaa samalla tavalla, mutta vielä useampia asioita omalla tavallaan. Se tässä onkin parasta.

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toteuttaa kulttuuripajamallia.
On muutama peruselementti, jotka ovat ns. “MUST”-juttuja: Vapaaehtoisuuteen perustuva osallisuus ja mielekäs toiminta, joka on vertaisuuden liima.

Nyttemmin on jatkojalostettu toimintamallia uusiin suuntiin eli uusille kohderyhmille ja uusiin toimintaympäristöihin. On kehitetty toimintaa koululaisten parissa. Verkossa on aloittanut toimintansa yksi kulttuuripaja, jonka ihkaensimmäinen verkkojulkaisu julkaistaan aivan lähiaikoina eli kesäkuun puolen välin tienoilla. Vankilassa on pilotoitu Kulttuurikongin toimintaa. Näissä “jatkojalosteissa” ei ole lainkaan pysyvää fyysistä tilaa / rakennusta, johon toiminta keskittäisi tapahtumansa. Ikärajoja ei ole samalla tavalla kuin alkuperäisessä toimintamallissa.

Aika näyttää, mihin nämä uusimmat pajat muokkautuvatkaan vuosien saatossa, vai onko toimivin kulttuuripaja edelleen se talo tai tila, jonka seinien suojaan on hyvä kävellä ja kokoontua samanhenkisten pariin.

Kokeilematta ei tiedä. Kokeilemalla pääsee säätämään. Säätöä piisaa! Säätö on parasta. Vaikka välillä raskasta, vaativaa ja turhauttavaakin. Mutta ilman sitä ei mikään oikeastaan muutu. Säätö on ikuista. Säätäjä ei sammaloidu.

Tätä artikkelia kirjoittaessani mieleen muistuvi varsin monta säätämisen vaihetta alkuajoilta, ja joskus tuntui, että mettään menee tai lyödään päätä seinään tai ei tästä tule mitään – mutta kuinkas sitten kävikään? Hyvin kävi.

Hurraa! Hurraa! Hurraa!
Täten lennähtäköön lämpöiset onnentoivotukset 10-vuotiaalle Niemikotisäätiön Kulttuuripaja ELVIKSELLE! Onnitteluja myös kaikille muillekin kulttuuripajoille – niin fyysisille kuin virtuaalisille! Tämä on juhlavuosi teille ja meille! Onnea Marilyn, Hiisi, Virta, Trombi, Luode, Lumo, Kuohu, Kulta, Kupla, KotHam City, Terästanko, Kajo, MBC / Stage (jonka uusi nimi julkaistaan piakkoin), Kulttuurikongi….ja vielä kerran The First One and Only: Kulttuuripaja ELVIS!

HURRAA! HURRAA! HURRAA! -huudot kaikukoon kaikille kulttuuripajalaisille, lapsille, nuorille, nuorille aikuisille, aikuisille, ikäihmisille, vertaisohjaajille, ryhmissä kävijöille, koirille, hevosille, kilpikonnille, kaloille, ohjaajille, hanketyöntekijöille, vastaaville, läheisille, kamuille & yhteistyötahoille! Ja kaikille heille, jotka ovat joskus olleet mukana yhteisissä jutuissamme.

Tämä kaikki on ollut ja on mahdollista yhdessä – vain ja ainoastaan yhdessä!

Kiitollisena,

HeidiK