Vellu omakuva

Blogi: Miksi Kukunori?

Aloitin yhteyspäällikkönä ja kokemusasiantuntijana Kukunorissa elokuussa 2018. Tämä oli jotain uutta ja ihmeellistä, mutta samalla kuitenkin juuri sitä, mitä olin tietoisesti etsinyt. Asiakkaina ja kohderyhminä mielenterveys-, päihde- ja rikostaustaisia henkilöitä, joiden elämänlaatua ja varsinkin arkea pyrimme saamaan edes hieman paremmaksi.

Tulin Kukunoriin parhaaseen aikaan. Hankkeet olivat juuri käynnistymässä ja organisaatio haki muotoaan. Puhuttiin itseohjautuvuudesta – “kaikki tekeminen näkyy ja kuuluu” ja meillä on pokkaa tehdä asioita erilailla kuin muut. Niin myös tehtiin ja tarina jatkuu.

Monipuoliseen toimenkuvaani kuului muun muassa toimia vierailuisäntänä; esittelin Kukunoria, sen hankkeita ja jäsenjärjestöjä vieraileville yhdistyksille sekä muille organisaatiolle. Alku oli vähintäänkin mielenkiintoinen, 25-30 uutta ja innovatiivista duunikaveria ja hyvin, hyvin kunnianhimoisia hankkeita. Piti opetella “hissipuheet” ja ymmärtää oikeasti mistä puhuu 🙂 Propellipäät, kokeilukulttuuri, muutosmuotoilu, Mental Beauty Records, LOV ME- hanke, Taiteen Sulattamo, huh!
Kävelyfutis ja Kulttuurikongi-hankkeet olivat helpompia esitellä.

Miten tämä menisi jakeluun, kun on sama pää kesät-talvet? Tein mielestäni rohkean päätöksen ja menin mukaan joka tiimiin, hankkeeseen ja moniin palaveriin, eli tutustun Kukunoriin ihmisten kautta. Tästä tuli ensimmäinen onnistunut kokeilu, JES !

Sitten on pakko puhua myös mokista ja Mokakulttuurista. Virheitä sattuu, mutta miten niihin suhtaudutaan? Kukunorissa on mokaseinä, johon työntekijät postavaat tehdyt mokat. Kun noin kymmenen mokaa on seinällä, pidetään mokabileet. Aluksi käydään kaikki mokat läpi esimerkiksi kulttuurin keinoin, laulaen, soittaen ja palvelumuotoillen, tietenkään teatteria unohtamatta. Sitten mokat räjäytetään taivaan tuuliin pitämällä hillittömät pippalot, joissa on hyvää ruokaa ja juomaa ja se tärkein: oikeasti hauskaa. (Lue lisää Mokakulttuurista: https://propellipaat.net/mokakulttuuri-lentoon-tarinoimalla/ )

Nykyään Kukunorilla on yli 40 jäsenjärjestöä, paljon yhteistyötä mm. eri kaupunkien kanssa, uskomaton verkko-osaaminen ja oma osakeyhtiö Ikinori Oy (jonka kehitykseen minulla oli kunnia osallistua tekemällä liiketoimintasuunnitelma).

Markus Raiviosta voisi kertoa monenkin kirjan verran. Tapasin tämän Kukunorin perustajan ja toiminnanjohtajan aiemmin mielenterveysmessuilla ja muissa tilaisuuksissa. Sitten laitoin hänelle viestin; “näkisitkö minut joskus Kukunorissa töissä”. Vastaus oli yksiselitteinen: “näkisin”.

Jos yritätte kuvitella Raiviota, voitte kuvitella aina onnellisen näköisen “Hangon keksin”, aidosti ystävällisen ja valtavan elämänkokemuksen omaavan huippuälykkään tyypin, niin saatte 30%:n mielikuvan Markus Raivion lahjakkuuksista. Näin minä koin hänet henkilökohtaisesti yli kaksi vuotta.

Oma polkuni on rakentunut täysin uudelleen neljän viimeisen vuoden aikana. 28 vuoden kaupallisen liikemiesuran ja usean vuoden tauon jälkeen huomaan vihdoin tekeväni sitä, mistä olen haaveillut: Autan kaikkein heikommassa asemassa olevia ihmisiä.

Markus Raiviolla ja Kukunorilla on ollut tässä merkittävä rooli.

Kiitos.

Yt Vellu