Blogi: Kohti “uutta normaalia” – mikä se “normaali” sitten kenellekin onkaan ollut?

Mitä onkaan “uusi normaali” hänelle, jolle “vanhakin normaali” oli kovin epänormaalia verrattuna ns. yleiseen normaaliin?

Elämme kovin erilaisissa todellisuuksissa – samalla planeetalla, samassa yhteiskunnassa, samalla maantieteellisellä alueella, jopa samassa talossa tai tilassa. Yhden normaali on toisen epänormaali – ja päinvastoin. Moni pystyy itse vaikuttamaan siihen, kuinka elää ja millaisia valintoja arjessaan tekee. Moni ei.

On paljon ihmisiä, joiden elämään ei aktiivinen liikkuminen harrastuksineen, muine vapaa-ajanrientoineen ja sosiaalisine verkostoineen kuulu. Joillekin niukat kontaktit ja läheisyyden puuttuminen ovat olleet aiemminkin normaalia arkea – eivätkä koronan tuomat rajoitteet muuta juurikaan mitään heidän elämässään. Jotkut valitsevat tilanteensa itse – monet toimivat niin, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

Mahdollistaako tämä aika meitä ymmärtämään paremmin toisiamme? Moni tuskailee nyt, kuinka väsynyt onkaan yksinoloon tai siihen, ettei pääse vapaasti elokuviin tai ulos syömään. Ulkomaan lomamatkoille ei todennäköisesti pääse vielä pitkään aikaan. Muistettakoon, että olemme eläneet rajoitusten kanssa vasta noin kahdeksan viikkoa. Se on ehkä pitkä aika, jos ei tähänastisessa elämässä moista rajoitettua elämänpiiriä ole joutunut kokemaan.

Lyhyt aika se on kuitenkin, kun suhteutetaan se siihen tosiasiaan, että yksinäisiä, liikkumisrajoitteisia tai muusta syystä elinpiiriltään kapeammalla siivulla eläviä kansalaisia asuu ympärillämme runsaasti. Heillä ei ole kenties yhtään ihmistä, jota voisi kutsua ystäväksi tai läheiseksi. Heillä ei ole varallisuutta, jonka turvin voisi mennä elokuviin tai ulos syömään. Heillä voi olla paniikki- tai pelkotiloja, joiden vuoksi kodin kynnyksen yli astuminen ei onnistu. Liikkuminen voi olla erilaisten psyykkisten tai fyysisten rajoitteiden vuoksi erityisen haastavaa. Heillä saattaa olla ympärillään muuri, jonka ovesta ei ole mahdollista liikkua pitkään, pitkään aikaan. Heillä on tarkkaan määrittelemätön, loputtomalta tuntuva aika tätä omaa “poikkeustilaansa” edessään, jonka kanssa on vaan elettävä, tuntuipa se mielekkäältä tahi ei.

Ymmärrystä kollektiivisen kokemuksen kautta

Voisimmeko poikkeusajan kokemustemme myötä ymmärtää entistä paremmin toinen toisiamme? Naapurit aktivoituivat poikkeustilan alkaessa ainakin väliaikaisesti tarjoamaan apua toisilleen. Voisimmeko kokea empatiaa myös heitä kohtaan, jotka elävät hyvinkin erilaisissa olosuhteissa kuin itse elämme – esimerkiksi asunnottomia, päihteidenkäyttäjiä tai vankilassa tuomiotaan istuvia kohtaan? Olisiko aika lopettaa toistemme syyllistäminen ja luottaa siihen, että inhimillinen asenne edistää meidän jokaisen hyvää? Se luo ja tuo turvallisuutta rakenteisiin, eikä ole henkilökohtaisesti keneltäkään pois.

Korona-epidemian alkaessa poliittiset ääripäät tuntuivat hetkellisesti katsovan samaan suuntaan – inhimilliseen, toisia huomioivaan ja elämää suojelevaan suuntaan. Hetki meni ohi. Kiistely ja eripura palasivat – eikä loppua näy. Toivottavasti se ei vie huomiota maan hiljaisilta – heiltä, jotka eivät itse pidä asioistaan älämölöä, tai joiden asema yhteiskunnassa on muutenkin poljetumpi kuin toisen asema.

Meillä tulisi jokaisella olla mahdollisuus elää mahdollisimman merkityksellistä elämää – huolimatta siitä, millaiset näkymättömät tai näkyvämmät esteet, seinät tai muurit meitä ympäröivät. Meillä jokaisella tulisi olla oikeus vaikuttaa asioihimme ja ilmaista mielipiteemme, olla osallisia itseämme koskevissa asioissa.

Palvelujärjestelmän on huolehdittava kaikista ihmisistä, jotka apua ja tukea elämässään tarvitsevat. Järjestötyöllä on oma tärkeä paikkansa tässä työssä. Jokaisella meistä on myös henkilökohtainen vastuu auttaa häntä, joka apua tarvitsee. Ollapa se “uusi normaali” – että itsekkyys ja oman edun tavoittelu saataisiin minimoitua, ja toistemme auttaminen ja pyyteetön välittäminen nousisivat tavoittelemisen arvoisiksi.

HeidiK.

Kirjoittaja työskentelee hankepäällikkönä Kukunorin Kulttuurikongi-hankkeessa. Kulttuurikongissa sovelletaan jo 10 vuotta Suomessa mielenterveyskentällä käytössä ollutta kulttuuripajamallia uudelle kohderyhmälle, uusiin toimintaympäristöihin – vangeille & rikostaustaisille, heidän toimintaympäristöihinsä. Hanke kuuluu Setlementtiliiton koordinoimaan Arvokas – eriarvoisuuden avustusohjelmaan (2018-21). Lue lisää Kulttuurikongista https://kulttuurikongi.fi/