tavaroita pöydällä

Blogi: Digi luu digi lei. Digitoiminnan mahdollisuudet.

Kevään 2020 koronakriisi notkisti julkisen sektorin ja järjestökentän nivelet ennennäkemättömään digiloikkaan ja verkkoon siirryttiin rytinällä. Kaupungit ja kylänraitit ammottivat tyhjyyttään katajaisen kansan pällistellessä toisiaan kelmeässä ruudunvalossa. Discord pullisteli nettikahviloita ja yhdessä noiduttiin pätkiviä yhteyksiä. Kevään vaihtuessa kesäksi poikkeustila muuttui uudeksi normaaliksi, ja verkko tunnustettiin yhdeksi toimintaympäristöksi muiden joukossa.

Keväästä lähtien on käyty vilkasta debattia siitä, korvaako digitaalisuus kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen ja toiminnan vai ei. Vastakkain ovat Batmanin ja Jokerin tavoin inhimillinen lämpö ja digiavaruuden kylmyys. Voidaanko jokin toiminta, kuten vertais- ja harrasteryhmät, siirtää sellaisenaan verkkoon ja voidaanko verkossa kokea samanlaista yhteisöllisyyttä ja yhtä merkityksellisiä kohtaamisia kuin tutussa yksikössä ja tutulla sohvalla? Jalkapalloa ei voi pelata verkossa – ei juosten eikä kävellen. Verkossa ei myöskään pääse kokemaan pukukopin fiilistä, ei voi vaihdella yläfemmoja eikä haistella yhdessä sukkamehua. Siellä voi kuitenkin piirtää, maalata, pelata, kirjoittaa, tehdä musiikkia, videoita, elokuvia, podcasteja, löytää kavereita ja yhteistyökumppaneita erilaisiin projekteihin ja viritelmiin sekä järjestää vaikkapa tapahtuman, jossa on osallistujia kaikilta mantereilta. Etelänavallakin toimii tätä nykyään netti.

Piiri pieni pyörii

Sen sijaan, että lähestytään asiaa nollasummapelin näkökulmasta, tulisi aidosti miettiä sitä, miten molemmat toimintaympäristöt tukisivat parhaiten toisiaan ja miten tästä hyötyvät ennen kaikkea palveluiden loppukäyttäjät ja asiakkaat. Miten verkon välityksellä voitaisiin vahvistaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä, lisätä asiantuntijuuden ja osaamisen vaihtoa ja samalla vähentää päällekkäisyyksiä? Onko kellään kokonaiskäsitystä siitä montako kuntien ja Stean rahoittamaa vertaisryhmää, taidepajaa ja toimintatuntia pyörii tälläkin kellonlyömällä eri puolilla Suomea, ja mitä tämä lysti maksaa? Voisivatko eri paikkakunnilla toimivat ryhmät yhdistää voimansa ja tuottaa vuorotellen sisältöä yhdessä vaikkapa striimin välityksellä sen sijaan, että tehdään samanlaisia asioita samaan aikaan paikallisesti ja pienelle piirille? Näin toimintaan voisi osallistua edelleen itselle tutusta fyysisestä ympäristöstä, mutta mukana olisi myös uusia tuttavuuksia toiselta paikkakunnalta. Samalla olisi mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja uusiin toimintatapoihin. Siis aitoa kulttuurivaihtoa ja tietotaidon jakamista käytännön kautta. Pitkässä juoksussa päällekkäisyyksien karsiminen säästäisi rahaa ja vapauttaisi alati väheneviä resursseja käytettäväksi johonkin muuhun.

Puhelinlangat laulaa

Miten tässä nyt sitten kannattaisi edetä? Otetaan luuri käteen ja kokeillaan yhdessä. Teknologian edullisuuden ja saatavuuden ansiosta varmasti jokaisella julkisen ja kolmannen sektorin toimijalla on mahdollisuus hankkia tähän tarvittavaa laitteistoa. Zoomilla ja Teamsilla pääsee jo mainiosti alkuun. Jos et itse osaa, niin kilauta meille. Toiminnan ei tarvitse olla loppuun hiottua, siistiä ja pömpöösiä, vaan sellaista, joka ajaa asiansa. No mitä siellä sitten voisi tehdä? Talvi tulee. Mitä jos vaikka neulotaan kimpassa villasukat. Sovitaan aika, avataan zoom, kutsutaan kaverit ja jutellaan niitä näitä. Tuolla jossakin on varmasti paljon toisia asiasta kiinnostuneita tai sellaisia, jotka haluaisivat opetella tämän jalon taidon. Lopputuloksena uusia tuttavuuksia, lämpimät jalat, hyvä mieli, digiloikka ja roppakaupalla raportoitavaa.

Sampo

Kirjoittaja työskentelee Kukunorin Roso-tuotannossa, joka on yhdistelmä luovaa yhteisöä, keskustelufoorumia ja verkkomediaa.